65 000 Bank Norwegianin asiakasta kertoi mielipiteensä: Kestävä kehitys on paljon muutakin kuin vain ilmastokysymys

Bank Norwegianin pohjoismaisille asiakkaille tehty laaja kysely antaa hyvän kuvan kuluttajakäyttäytymisen muutoksista Pohjoismaissa. Kyselyyn vastasi yli 65 000 (65 796) asiakasta Norjasta, Ruotsista, Tanskasta ja Suomesta. Vastauksista käy ilmi asiakkaiden suuri kiinnostus aihetta kohtaan sekä se, että asiakkaat odottavat pankilta muutakin kuin pelkästään ilmastokysymyksiin keskittymistä.

Bank Norwegian kysyi asiakkailtaan, mikä on tärkeintä pankin kestävän kehityksen työssä. Vastauksista nousee esiin tietoisten kuluttajien odotukset – sekä selkeät toiveet niiden alueiden osalta, jotka voivat auttaa kuluttajia tekemään kestäviä valintoja.

”Asiakkaidemme vastausten pohjalta vedämme sen johtopäätöksen, että asiakaskäyttäytyminen on muutoksessa Pohjoismaissa. Asiakkaat osoittavat olevansa kiinnostuneita kestävästä kehityksestä ja nostavat selkeästi esiin sen, että kestävä kehitys tarkoittaa monia eri näkökulmia ilmaston lisäksi. Kun asiakkailta kysyttiin, mitä he odottavat meiltä, niin suurin osa asiakkaista kaikissa maissa sanoi pitävänsä tärkeimpinä alueina tietosuojaa ja tietoturvaa sekä talousrikollisuuden torjuntaa, mutta asiakkaat odottavat meiltä myös toimia niin sosiaalisen kestävyyden kuin ilmaston suojelemisen eteen. Käytämme kyselyn vastauksia parantaaksemme ja kehittääksemme tuotteitamme ja palvelujamme. Juuri tällaiset digitaaliset palvelut, joita me tarjoamme ja jotka liittyvät läheisesti ihmisten arkeen, voivat tuoda lisäarvoa”, sanoo Bank Norwegianin kestävän kehityksen ja viestinnän päällikkö Melita Ringvold.

Kysely tehtiin marraskuussa 2021 ja siihen vastasi yli 65 000 pankin pohjoismaista asiakasta. Luku vastaa Vaasan kokoisen kaupungin asukaslukua. Asiakkailta kysyttiin, mitä he odottavat kestävältä pankilta ja millainen pankki voi edistää asiakkaiden kestäviä valintoja.

Tutkimuksen tärkeimmät tulokset:

  • Kaksi kestävään kehitykseen liittyvää aluetta erottuivat ylivoimaisesti tärkeimpinä.
    • Korkea tietosuoja ja tietoturva: ~79 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että tämä on pankin tärkein prioriteetti.
    • Talousrikollisuuden torjunta: ~69 prosenttia vastanneista piti tätä tärkeänä osa-alueena pankin tekemässä työssä kestävän kehityksen eteen
  • Vastaajat olivat sitä mieltä, että velkaan yhteiskunnallisena haasteena, tulisi kiinnittää enemmän huomiota, ja se on kuinka tärkeää on, että pankki auttaa asiakkaitaan ratkaisemaan velkoihin liittyviä haasteita sekä edistää parempaa ymmärrystä yhteiskunnan velkaongelmista.
  • Asiakkaat vastasivat haluavansa apua paikallisten kauppiaiden tunnistamiseen, kun he käyttävät Bank Norwegianin sovellusta ohjatakseen kulutustaan kestävämpään suuntaan. Lisäksi asiakkaat haluavat saada tietoa siitä, mitkä toimittajat ovat tunnettuja vastuullisuudestaan. Tämä koski kaikkia maita.
  • Kyselytutkimuksesta käy myös ilmi, että Bank Norwegianin asiakkaat haluavat itse toimia vihreämmin, ja että tämä aihe kiinnostaa norjalaisia ja ruotsalaisia asiakkaita hieman enemmän kuin muita pohjoismaalaisia.
  • Asiakkaat haluavat mielellään saada neuvoja ja vinkkejä, miten he voivat käyttää luottokorttia järkevällä tavalla sekä käyttää Bank Norwegianin sovellusta saadakseen selville yritykset, jotka ovat tunnettuja vastuullisuudestaan.

Tätä mieltä kaksi asiakkaista ovat

Ola Augland Norjan Brynestä on yksi Bank Norwegianin asiakkaista, joka on sitä mieltä, että kestävä kehitys on tärkeää.

-Minulle on tärkeää, että pankki on tietoinen kestävästä kehityksestä kaikessa toiminnassaan niin sisäisesti kuin asiakkaisiin suuntautuvassa liiketoiminnassaan. Mitä tulee pankin sisäiseen toimintaan, on hyvä, jos pankilla on ympäristösertifikaatti, ja että se tekee tietoisesti työtä ympäristön eteen omien työntekijöidensä suhteen ja mahdollisesti palkitsee niitä, jotka valitsevat kestäviä toimintatapoja, niin kuin on esimerkiksi toimittu sähköpyörien kanssa. Asiakkaisiin suuntautuvassa toiminnassa on tärkeää, että pankki tarjoaa mahdollisimman paljon itsepalveluratkaisuja, ei paperiratkaisuja ja pitkällä tähtäimellä mahdollisesti korvaa muovikortit täysin digitaalisilla ratkaisuilla. Lisäksi on myös hyvä, jos pankki voi tarjota hyvään hintaan ja paremmilla ehdoilla lainaa sähköautoihin, lämpöpumppuihin ja lisäeristyksiin. Ja tietenkin pankin on myös osoitettava viestinnässään välittävänsä näistä teemoista sekä profiloiduttava sellaisena, sanoo Auglend.

Myös Emil Blomquist Ruotsin Västeråsista on sitä mieltä, että kestävä kehitys ja pankin koko toiminta liittyvät yhteen.

Mielestäni viestintä on tärkeä osa Bank Norwegianin kestävän kehityksen eteen tekemää työtä. Osittain kyse on siitä, mitä pankki tekee parantaakseen tai muuttaakseen vaikutustaan niin sosiaalisesti kuin ympäristöllisesti ja osittain myös asiakkaiden vaikutuksesta käyttämiensä pankkipalveluiden kautta. Pankin rooli lähes kaikissa toiminnoissa on olla välittäjä, ja tämä tuo sille ihan toisenlaisen vaikutuskanavan kuin mikä on mahdollista muille toimijoille. Jos pankki hyödyntäisi tätä rooliaan ja esimerkiksi kertoisi, miten suuret hiilidioksidipäästöt aiheutuvat yksittäisestä ostoksesta, luulen, että asiakkaat olisivat ympäristötietoisempia, sanoo Emil Blomquist.

Sähkö ja kryptovaluutat

Bitcoin käyttää paljon sähköä, mutta entä muut kryptovaluutat? Onko lohkoketjuteknologiasta tulevaisuuden yksi pelastaja, ja mitä ovat NFT-tokenit? Mistä puhutaan kun puhutaan tulevaisuuden sijoittamisen vaihtoehdoista ja tämän päivän uusimmista trendeistä, tutustu www.uusibittivaluutta.fi sivustoon.

2 kommenttia artikkeliin ”65 000 Bank Norwegianin asiakasta kertoi mielipiteensä: Kestävä kehitys on paljon muutakin kuin vain ilmastokysymys”

Vastaa