Vastuullinen yritys huolehtii myös yhteisöstä

Kaivosyhtiö Endominesin vastuullisuuslinjauksissa korostetaan ympäristö- ja henkilöstöasioiden lisäksi myös ympäröivän yhteisön ja kumppaniverkoston merkitystä. TEKSTI TIMO SORMUNEN  KUVA PATRIK PESONEN...

Savuton tulevaisuuden Suomi

Vaikka moni asia on mennyt valtavasti eteenpäin Suomessa,kuten muuallakin maailmassa, tupakoinnista emme ole vielä täysin päässeet irti. Suomessa ollaan kuitenkin...

Tupakaton ja savuton Suomi

Tupakointi on vähentynyt Suomessa selkeällä trendillä oikeastaan heti 60-luvun lopulta lähtien. Suurimmat syyt liittyvät luonnollisesti terveystiedon lisääntymiseen suomalaisilla, mutta myös...

Vastuullisuus ja oma talous

Nyky-yhteiskunta on aivan erilainen kuin mitä se oli ennen vuosituhanteen vaihtumista. Vielä muutamia vuosia sitten tuntui, että yhteiskunta perustui yhteiselle...

Vastuullinen kuluttaminen

Vastuullisuudesta on tullut uusi trendisana ja se tulee vastaan tätä nykyä kaikkialla. Puhutaan jopa mediassa sellaisesta kuin vastuullisuuspesusta, eli tehdään...

Vastuullisuus omassa elämässä

Monesti inhimillisyys tulee esille toisten syyttelynä ja osoitteluna. Meille on monelle vaikeata havaita tai edes ymmärtää omia virheitä ja tekemisiä,...

Konkreettiset tavoitteet ohjaavat Tokmannin vastuullisuuden kehittämistä

Tokmannin vastuullisuus syntyy koko henkilöstön voimin tehdyistä konkreettisista, arkisista teoista, joita seurataan ja kehitetään yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Työtä ohjaa päivitetty...

Lidl poistaa pelikoneet kaupoistaan – ”vastuullisuus on tekoja, ei puhetta”

Kauppaketju Lidl on päättänyt ensimmäisenä valtakunnallisena kauppaketjuna Suomessa poistaa Veikkauksen pelikoneet kaikista myymälöistään Hangosta Sodankylään. Pelikoneet poistuvat kaupoista kesän 2021...

Carestep tuottaa hyvää

Carestep Oy on Greenstepin perustama non-profit yritys, jonka päämäärä on tuottaa mahdollisimman paljon hyvää. Päämäärä saavutetaan tarjoamalla korkealaatuista toimistosiivousta, jolla...

SDP

SDP:n Aki Lindén: Me tavoittelemme kaikille suomalaisille hyviä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita

Kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Aki Lindén (sd.) kiittää hallitusta esityksestä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamiseksi. Lindén puhui sote-uudistuksen lähetekeskustelussa eduskunnassa...