Energiayhtiö Gasum edistää strategiansa mukaisesti kestävää kehitystä. Gasum julkaisi yritysvastuun edistymisaskeleet vuonna 2019. Yhtiö paransi puhtaamman energian saatavuutta asiakkailleen maa- ja meriliikenteessä, teollisuudessa ja energiantuotannossa. Turvallisuuskulttuuria on kehitetty voimakkaasti ja siinä on otettu edistysaskelia.
Gasum edistää määrätietoisesti kestävää kehitystä kiertotalouden periaattein sekä tarjoamalla puhtaampia energiaratkaisuja Pohjoismaissa. Yhtiön vastuullisuustyötä ohjaa yritysvastuuohjelma, joka on kiteytetty kuuteen teemaan ja niihin liittyviin tavoitteisiin. Yhtiön strategiasta ja vastuullisuuden olennaisuusarviosta johdetut teemat muodostavat yhtiön yritysvastuuohjelman perustan: turvallisuus, ilmastonmuutoksen hillintä, kiertotalous, energian saatavuus, henkilöstö ja kestävä liiketoiminta. Yhtiö seuraa tavoitteiden edistymistä jatkuvasti kaikissa toimintamaissaan Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Gasum on sitoutunut myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja tukee niiden saavuttamista omalla toiminnallaan.
”Vastuullinen toimintatapa kuuluu erottamattomasti päivittäiseen toimintaamme ja päätöksentekoomme. Tarjoamallamme puhtaammalla energialla on suuri merkitys myös asiakkaidemme vastuullisuustyössä. Vuonna 2019 saavutimme tavoitteitamme reippain edistysaskelein monella osa-alueella. Päivitimme vastuullisuusohjelmamme tavoitteet vastaamaan muuttuvaa toimintaympäristöä ympärillämme ja määrittelimme uudelleen vastuullista liiketoimintaa ohjaavat eettiset ja vaatimuksenmukaisuusperiaatteemme, kertoo sustainability manager Elina Saarivuori Gasumilta.
Keskeisiä edistymisaskeleitamme vastuullisuudessa
Gasumin painopiste sosiaalisessa vastuussa, sekä turvallisuudessa että henkilöstöön liittyen olivat turvallisuustyön edistämisessä, toimintakulttuurin kehittämisessä ja yhtiön yhteisten johtamisperiaatteiden jalkauttamisessa. Tapaturmataajuus pieneni puoleen edellisvuodesta ja korjaavien sekä ennaltaehkäisevien turvallisuustoimenpiteiden määrä kasvoi. Yhtiö tavoitteli alle 2 prosentin henkilöstön poissaolotaajuutta, ja saavutti sen 1,5 prosentin tuloksella. Esimiesten johtamistaidot saivat hyvät arvosanat laajassa arvioinnissa.
Ympäristövastuussa Gasum paransi kaasun saatavuutta liikennesektorilla ja mahdollisti vahvan kasvun kaasuautojen määrässä. Yhtiö toimi lukuisten raskaan liikenteen kuljetusliikkeiden kumppaneina ja mahdollisti teollisuuden ja vähittäiskaupan päästövähennyksiä. Gasum myös paransi nesteytetyn maakaasun (LNG) saatavuutta meriliikenteen polttoaineena laajentamalla maantieteellistä kattavuutta ja toimittamalla eri aluksille yli tuhat LNG-polttoaine-erää. Yhtiön toimittama sertifioitu biokaasu mahdollisti 111 000 tonnin kasvihuonekaasupäästövähenemän, joka vastaa yli 40 000 henkilöauton poistumista liikenteestä. Gasum myös hankki asiakkailleen 6,5 TWh:n edestä vesivoiman, bioenergian ja tuulivoiman alkuperätakuita. Yhtiö jatkoi 100-prosenttisesti uusiutuvan sähkön käyttöä kaikessa toiminnassa. Yhtiö saavutti energiansäästöä koskevat vuositavoitteensa.
Gasum vahvisti biokaasumarkkinan kasvua tekemällä investointipäätöksiä rakentaa uusia biokaasulaitoksia Lohjalle ja Ruotsin Nymöllaan. Lisäksi investoitiin biokaasulaitosten toiminnan tehostamiseen ja biokaasun jalostuskapasiteetin kasvattamiseen sekä hankittiin Kouvolan biokaasulaitos. Yhtiö solmi uusia kumppanuussuhteita biokaasun saatavuuden lisäämiseksi. Tämän lisäksi Gasum kehitti kierrätysravinteisiin liittyviä kumppanuuksia ja edisti kiertotalouskonsepteja tutkimus- ja kehityshankkeissa.
Taloudellinen vastuu Gasumilla liittyyenergian saatavuuteen ja kestävään liiketoimintaan. Näillä osa-alueilla Gasum saavutti taloudelliset tulostavoitteensa. Yhtiön otti käyttöön vihreän rahoituksen viitekehyksen edistääkseen yhtiön arvoa siirryttäessä vähähiiliseen tulevaisuuteen. Gasum laajensi pohjoismaista kaasutankkausasemaverkostoa 13 uudella asemalla. Yhtiö paransi myös kaasun saatavuutta ja asiakastoimitusten tehokkuutta merenkulussa ja saavutti 200 laivasta laivaan -bunkrauksen virstanpylvään. Gasum määritteli uudelleen vastuullista liiketoimintaa ohjaavat eettiset ja vaatimuksenmukaisuusperiaatteet. Yhtiö myös tunnisti tärkeät toimittajat ja jatkoi niiden arviointeja. Maakaasun, LNG:n ja biokaasun toimitusvarmuus oli koko vuoden hyvällä tasolla eikä kaasun toimituksissa ollut häiriöitä.
- Linkki Gasumin yritysvastuun edistymisaskeleisiin 2019 (pdf) >
- Linkki Gasumin yritysvastuuraporttiin 2019 (html) >