Helsingin kouluissa ja oppilaitoksissa palataan lähiopetukseen

Peruskoulut, lukiot ja ammatilliset oppilaitokset aloittavat Helsingissä syksyn opinnot lähiopetuksessa. Suomenkieliset peruskoulut ja lukiot aloittavat keskiviikkona 11.8. ja ruotsinkieliset peruskoulut ja lukiot maanantaina 16.8. Stadin ammatti- ja aikuisopistossa opinnot ovat jo alkaneet.

Koulut ja oppilaitokset aloittavat lähiopetuksessa. Koronatilanne ei helpottanut kesällä, joten jatkamme kaikessa toiminnassamme niitä terveysturvallisia käytäntöjä, jotka olivat jo viime lukuvuonna käytössä ja joista on tullut jo toiminnassamme rutiinia. Eli esimerkiksi turvavälit. hyvä käsihygienia, ruokailujen porrastaminen ja maskien käyttö kuudesluokkalaisista ylöspäin”, toteaa vs. toimialajohtaja Satu Järvenkallas.

Kaupunki on kesän aikana laajentanut koronarokotukset kattamaan kaikki yli 16-vuotiaat kaupunkilaiset sekä riskiryhmiin kuuluvat 12-15-vuotiaat lapset ja nuoret.

”Rokotukset varmasti osaltaan auttavat koronatilanteessa syksyn edetessä ja rokotekattavuuden lisääntyessä, mutta seuraamme tilannetta päivittäin ja olemme valmiit tekemään nopeastikin järjestelyjä, kuten siirtymään poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin perusopetuksessa ja toisella asteella. Pystymme aloittamaan rokotukset kouluissa myös kaikkien 12-15-vuotiaiden osalta. Rokotukset aloitetaan suomenkielisissä peruskouluissa 12.8 ja ruotsinkielissä 17.8. Rokotusten aikatauluista yksittäisissä kouluissa viestimme myöhemmin. Teemme tiivistä yhteistyötä sosiaali- ja terveystoimen kanssa”, Järvenkallas kertoo.

Uudet ekaluokkalaiset oppimaan

Perusopetukseen osallistuu kaiken kaikkiaan Helsingin kaupungin kouluissa 45 000 oppilasta. Varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen osallistuu 27 000 lasta. Kaupungin lukioissa opiskelee yli 9 000 lukiolaista ja Stadin ammatti- ja aikuisopistossa 17 000 opiskelijaa. Työväenopiston ja Arbiksen kursseille osallistuu vuosittain noin 100 000 henkilöä. Työväenopistojen kurssi-ilmoittautumiset alkavat 16.8.

”Tänä syksynä meillä on innokkaita ekaluokkalaisia peruskoulussa, lukioissa ja Stadin ammatti- ja aikuisopistossa. Perusopetuksen ensimmäisen luokan aloittaa 6 000 ekaluokkalaista. Oppivelvollisuuden laajenemisen myötä aloituspaikkoja lisättiin toisella asteella ja kaupungin lukiot olivat edelleen suosittuja yhteishaussa. Ammatillisiin opintoihin Stadin ammatti- ja aikuisopistoon oli ensisijaisia hakijoita 19 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna. Toivotan kaikille hyvää uutta lukuvuotta”.

Lähde: STT Info

Vastaa