Vastuullisuudesta keskustellessa päädytään ennemmin tai myöhemmin keskusteluun talouskasvusta. Tässä kohtaa keskustelu tapaa myös ajautua umpikujaan, jossa osapuolten mielipiteet eroavat niin ettei mitään kompromissia enää löydy. Toiselta puolelta löydämme ne jotka toteavat että juuri talouskasvun palvominen tarkoittaa että kysymykset vastuullisuudesta ja kestävyydestä aina joutuvat taka-alalle. Toiselta taas ne jotka toteavat että olisi järjetöntä väittää etteikö talouskasvua tarvita jotta voimme luoda niitä asioita jotka hyvä elämä ja yhteiskunta tarvitsee – töitä, vaurautta, innovointia, ja vastuullista kehitystä.
Näistä poteroista on sitten kätevä huudella miten aivoton tai sydämetön toinen osapuoli on, ja siihen se sitten jääkin. Miksi näin? Itse väitän että vika on siinä että olemme tehneet käsitteestä ”talouskasvu” jotain niin yksinkertaistettua että siitä on tullut ikoni, pilapiirros-käsite joka on samalla pyhä ja pöhkö. Näin, koska kuten monet muut kansantaloustieteessä nousseet käsitteet, se on järkevä ennen kaikkea perusopetuksessa, jolloin emme oikeastaan puhu maailmasta vaan simppeleistä malleista, sellaisista joita on helppo opettaa mutta joita ei edes tarkoitettu todellisuuden kuvaamiseen.
Jokainen ymmärtää ettei ”talouskasvua” ole. On yrityksiä, joista jotkut kasvavat ja toiset taas eivät. On teollisuuksia, joissa jotkut menestyvät epämääräisin menetelmin, ja toiset tekevät vastuullisesti rökäle-tappioita. Niin, ja sitten sama mutta toisinpäin. On järkevää kulutusta, ja tyhmää rihkaman keruuta. On kasvua joka luo enemmän tuhoa kuin hyviä asioita, ja sitten kasvua joka tuottaa vastuullista arvoa. Silti puhumme tästä kaikesta käsitteellä ”talouskasvu”, piittamatta miten samalla piilotamme sen moninaisuuden ja miten käsite estää tämän paljouden analysoinnin.
Syy on yksinkertainen ja samalla hieman masentava. Me emme pidä monimutkaisista käsitteistä. Me voisimme puhua monesta eri talouskasvusta, mutta se vaatisi meiltä oppimista ja kärsivällisyyttä, emmekä pidä kummastakaan. Me voisimme puhua siitä miten on vastuullista talouskasvua, sellaista jossa kasvun vauhti ei ehkä ole yhtä huima mutta sen tuhot paljon pienempiä, mutta emme me oikein viitsi. Se vaatisi nimittäin että katsoisimme tapoja joilla kasvu voi toimia, loisimme kategorioita, hyväksyisimme etteivät nämä koskaan ole täydellisiä, ja kävisimme keskustelua.
Sattumoisin nämä ovat kaikki asioita joita ihmiset vierastavat. Me haluamme mieluummin yksinkertaisia, kattavia käsitteitä, sellaisia joita voimme rakastaa tai vihata. Mustaa ja valkoista, sankareita ja roistoja, itsevarmoja väittämiä. Ei siis ihme että keskustelu usein ajautuu juuri niihin poteroihin, joista sitten voi todeta että tykkää niin vastuullisuudesta kuin rajattomasta talouskasvusta, ja jättää asia siihen. Me pyhitämme käsitteemme, koska se nyt vain on yksinkertaisempaa näin.
Siksi “talouskasvu”. Se nyt vaan on helppo, jopa pyhän yksinkertainen käsite. Jos uskoo siihen, se on lupaus siitä että kaikki muu kyllä hoituu kunhan talous kasvaa. Jos taas ei, se on todiste siitä että nykytalous on se Iso Paha Asia jota tulee vastustaa. Juu, on niitä jotka ajattelevat hieman tätä syvällisemmin, mutta he ovat ikävän harva joukko.
Jos haluamme vastuullisemman Suomen, tämä ei voi jatkua. Emme voi jatkuvasti jäädä kiinni yhteen käsitteeseen, ja sen pyhään yksinkertaisuuteen. Sen sijaan tarvitsemme enemmän käsitteitä, pienempiä väittämiä, enemmän kuuntelemista, ja nöyryyttä nähdä milloin mekin vedämme keskustelun mutkat suoriksi. Tarvitsemme hyväksyntää sille ettei helppoja kikkoja ole, ja että talous on paljon suurempi ja monimutkaisempi kuin tapaamme kuvitella. Vain tätä kautta voimme löytää tiemme ulos poteroista ja alkaa uusi, vakava, vastuullinen keskustelu taloudesta. Suomessa, ja sen ulkopuolella.
Alf Rehn
2 kommenttia artikkeliin ”Kasvun pyhä yksinkertaisuus”