Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon johtama puolustusvaliokunta antoi tänään lausuntonsa Suomen turvallisuusympäristön muutosta käsittelevään selontekoon. Puolustusvaliokunnan lausunnon mukaan Suomen jäsenyys puolustusliitto Natossa nostaisi merkittävästi pidäkettä joutua Venäjän aggression kohteeksi.
Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Petteri Orpo (kok.) muistuttaa, ettei yksikään Nato-maa ole joutunut sotilaallisen hyökkäyksen kohteeksi liittokunnan perustamisen jälkeen.
“Nato-jäsenyys on Suomen turvallisuuden kannalta paras ratkaisu. Se vahvistaa Suomen kansallista puolustuskykyä kriisitilanteessa, kun tukena ovat liittokunnan merkittävät sotilaalliset voimavarat. Jäsenyys parantaa olennaisella tavalla myös Suomen sotilaallista huoltovarmuutta”, Orpo sanoo.
Orpon johtama valiokunta korostaa lausunnossaan, ettei Suomen pidä jättää jäsenyyshakemukseen mitään kansallisia varaumia. Valiokunnan mukaan Suomen on oltava liittokunnassa täysin oikeuksin ja velvollisuuksin.
“Suomen rooli osana puolustusliittoa on luontevaa hahmotella tulevissa ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa”, Orpo sanoo.
Puolustusvaliokunta keskittyi lausunnossaan arvioimaan erityisesti Suomen kansainvälistä puolustusyhteistyötä ja eri yhteistyömuotojen merkitystä uudessa turvallisuustilanteessa, kansallisen puolustuskyvyn kehittämistä sekä huoltovarmuuteen ja kyberturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä.
Lähde: STT / Kokoomus
Kuva: Mikko Mäntyniemi.
Muuta luettavaa muualta:
Pelaamista ja muuta ajanvietettä aikuisille
Siitä lähtien kun kotitietokoneet ja pelikonsolit tulivat koteihin 80-luvulla, on yleinen asenneilmapiiri pelaamista kohtaa muokkaantunut nykyisenlaiseksi. Nykyään on nimittäin aivan hyväksyttävää aikuisille sekä miehille, että naisille pelata mobiilipelejä, vaikka linja-autopysäkillä, kahvitauolla tai vaikkapa metrossa matkustaessaan. Kaikenlaiset mobiilipelit ovat lisääntyneet, niin kasinopelit kuten vaikkapa ruotsalaisen NetEnt pelistudion suosikit, e-urheilupeli esportal sivustolta kuin muut ajanvietepelit – itseasiassa markkinoilla on jopa omia pelipuhelimiakin jo saatavilla. Yhtä hyvin sitä voi pelata pasianssia tai laittaa bingo kierroksen käyntiin. Ja olet sitten ruotsinkielinen tai suomenkielinen tms, niin omalla kielelläsi pääset pelaamaan aivan yhtä hyvin – esim. Duelzin pelit ovat täysin ruotsin kielelläkin saatavissa. Pelaamistahan voi nykyään mobiilisti harrastaa aivan loistavasti sitten myös lomamatkalla, vaikka siellä Kanariansaaret -kiertomatkalla ensi talvena.
Pelaamisen ohessa ei pidä unohtaa liikuntaa, lue vaikka Sim Liivik ajatuksia. Ja kaiken tekemisen, opiskelun ja mahdollisen itsensäkehittämisen parissa, kannattaa miettiä niitä omia talousasioitakin, ja siinä mielessä pienlaina saattaa olla mielenkiintoinen vaihtoehto. Eihän sitä koskaan tiedä, jos kaiken uuden oppimisen ohessa mieleesi tuleekin tehdä kotiisi retrosisustus. Retro voi tulla vastaan ihan tulevana jouluna, esimerkiksi pakkausmateriaalit – niissä kun alkaa olla vaikka kuinka paljon vaihtoehtoja jo aivan kotioloissakin. Ps. tiedätkö muuten mikä Budbee on, ja mitä se toi tullessaan Suomeen? Ja muute joulusta puheenollen, mitä jos tänä jouluna teettäisit julisteet omasta kuvasta, tai jopa t-paidan omalla tekstillä ystävällesi? Tai miksei vaikka The Witcher eli noitusin kirjojen ja TV-sarjan innoittamana jotain sinnepäin?
Entäs sitten se turvallisuus ja netissä pelaaminen? Nettiliikenne lienee hyvin suojattua, mutta muuten kannattaa miettiä niitä VPN-ratkaisuja, yritysturvallisuutta ja sitä oman laitteen turvasovelluksia, ovat ne kunnossa, ja ovatko oman laitteesi sovellukset edes ajan tasalla eli päivitettyjä?