SDP:n Riitta Mäkinen: Pahoinvoivia lapsia ja nuoria ei jätetä yksin

Eduskunta käsitteli tänään täysistunnossa vuoden 2021 3. lisätalousarvioesitystä. Esityksessä vastataan koronan aiheuttamaan palvelutarpeen kasvuun ja erityisesti lasten ja nuorten kasvavaan pahoinvointiin. Lasten ja nuorten pahoinvointi on rajoitusten takia lisääntynyt, mutta tuen saanti heikentynyt. Esityksessä lapsille ja nuorille ehdotetaan 111 miljoonan euron pakettia lievittämään koronan vaikutuksia.

– Vaikka kouluissa on tehty äärimmäisen hyvää työtä vaikeassa ja poikkeuksellisessa tilanteessa, etäopetus on monella oppilaalla aiheuttanut oppimisvajetta. Sen kuromiseksi umpeen ja opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseksi hallitus esittää yhteensä 64 miljoonaa euroa jaettavaksi aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, kansanedustaja Riitta Mäkinen (sd.) kertoo.

Juuri julkaistu THL:n tuore asiantuntija-arvio koronan vaikutuksista, Covid19-epidemian vaikutukset hyvinvointiin, palvelujärjestelmään ja kansantalouteen, selvittää, että tukipakettia todella tarvitaan.

-Hallitus on kriisin alusta alkaen lähtenyt siitä, että kuntien peruspalvelut on turvattava ja näin on tehty. Tästä huolimatta kaikki eivät tarvitsemaansa tukea saa. Meidän on varmistettava, että hoitovelka todella hoidetaan. Sen purkamiseen osoitetaan 45 miljoonaa euroa, mielenterveyspalveluihin 16 miljoonaa ja päihdepalveluiden saatavuuden parantamiseen 23 miljoonaa euroa, Mäkinen lopettaa.

Lähde: STT Info


Muita mielenkiintoisia aiheita muualta luettavaksi

Kryptovaluutta muuttaa maksuliikennettä

Kryptovaluutta on digitaalinen valuutta, joka käyttää vahvaa salausta turvallisuuden takaamiseksi. Kryptovaluutat, kuten Bitcoin ja Ethereum, ovat muuttaneet maksuliikennettä merkittävästi viime vuosina. Ne tarjoavat nopeita ja edullisia tapoja lähettää rahaa ympäri maailmaa ilman perinteisten pankkien välitystä. Kryptovaluutan käyttö on edelleen suhteellisen uutta, mutta sen suosio kasvaa jatkuvasti ja sillä on potentiaalia mullistaa maksuliikenne tulevaisuudessa.

VR Junat Kartalla – Reaaliaikainen seuranta matkustamisen helpottamiseksi

VR Junat Kartalla on kätevä työkalu, jonka avulla voit seurata junasi sijaintia reaaliajassa. Sovellus näyttää tarkan sijainnin kartalla ja kertoo, milloin juna saapuu seuraavalle asemalle. Tämä auttaa sinua suunnittelemaan matkasi paremmin ja välttämään viivästyksiä. VR Junat Kartalla on erityisen hyödyllinen matkustajille, jotka ovat kiireisiä ja haluavat olla ajoissa perillä.

Älykello – Tehokas apuväline päivittäisessä elämässäsi

Älykello on laite, joka on suunniteltu helpottamaan ja tehostamaan arkipäivän toimintojasi. Se toimii älypuhelimesi kumppanina ja auttaa sinua pysymään ajan tasalla tärkeistä tapahtumista ja tehtävistä. Lisäksi älykello tarjoaa monia muita ominaisuuksia, kuten urheiluseurannan, sykemittarin ja unen seurannan. Sen avulla voit myös vastata puheluihin ja lukea viestejä ilman, että sinun tarvitsee ottaa puhelinta käteesi. Älykello on siis erittäin kätevä apuväline päivittäisessä elämässäsi.

Yksi kommentti artikkeliin ”SDP:n Riitta Mäkinen: Pahoinvoivia lapsia ja nuoria ei jätetä yksin”

Vastaa