Viha ei kuulu vaaleihin

Vihapuhe kaventaa demokratiaa ja vähentää halukuutta osallistua päätöksentekoon. Oikeusministeriön Tiedolla vihaa -hankkeen mukaan joka kolmannes kuntapäättäjistä on ollut vihapuheen kohteena, ja kaksi kolmesta päättäjästä arvioi vihapuheen kasvaneen viime vuosina. Etenkin vaalien alla poliittisiin toimijoihin kohdistuva vihapuhe lisääntyy. Kevään kuntavaalit käydään poikkeuksellisissa olosuhteissa, kun koronaepidemia vaikuttaa kampanjointiin, äänestämiseen ja itse vaalien ilmapiirin.

Kuntavaaleissa tulee olla vaalirauha. Jokaisella on oikeus asettua ehdolle, kampanjoida ja äänestää turvallisesti. Minkäänlaista väkivaltaa, uhkailua tai painostamista ei tule hyväksyä. Demarinaiset peräänkuuluttaa turvallisia vaaleja niin kuntalaisille kun ehdokkaille” Demarinaisten puheenjohtaja, ministeri Tytti Tuppurainen sanoo.

Vihapuhe kohdistuu usein erityisesti naisiin ja vähemmistöihin. European Women´s Lobbyn mukaan naisilla on 27 kertainen riski joutua vihapuheen kohteeksi. Pahimmillaan vihapuhe vaikuttaa päätökseen asettua ehdolle. Jokaisen puolueen, ehdokkaan ja vaalityössä mukana olevan tulee sitoutua tukemaan ehdokkaita ja asettua vihapuhetta vastaan. Vaalityötä tulee saada tehdä rauhassa niin sosiaalisessa mediassa kuin terveysturvallisuus muistaen vaaliteltoilla.

”Rakentava yhteiskunnallinen keskustelu on tärkeää. Häirintä, vihapuhe ja maalittaminen eivät kuulu demokratiaan, ne kaventavat näkökulmia sekä keskusteluun osallistujia. Jokaisella meistä on vastuu puuttua epäasialliseen käyttäytymiseen. Kevään vaaleissa yhteisenä tavoitteena tulee olla äänestysaktiivisuuden nostaminen, ja tähän työhön tarvitsemme jokaista” Tuppurainen vetoaa.   

Lähde: STT Info

Yksi kommentti artikkeliin ”Viha ei kuulu vaaleihin”

Vastaa